torstai 25. joulukuuta 2008

Hyvää Joulua


Täältähän ei tokikaan löydy muuta kuin sukkia!! Punaiset Esther (raverly linkki) sukat menivät lahjaksi pikkuveljen kerhotädille. Lankana on Regian nelisäikeinen, mutta värinumero on jo hukkunut. Sukat jäivät myös punnitsematta, mutta painavat luultavasti 60-70 g. Puikot 2,5 KnitPicks ja koko noin 38. Tein yläreunaan taitteen sijaan kierrettyä ribbiä, ihan vaan siksi, että se näytti paremmalta. Sukat saivat työnimen joulutähtisukat, koska mallineuleessa on jostain kulmasta katsottuna selvästi tähtimäisiä kukankuvia ja värikin on ihan joulutähdenpunainen (siis hitusen tummempi kuin kuvassa). Kuvassa mukana myös lampaankasvattaja ystävältä ostetut pesemättömät suomenlampaan villat, jotka ovat taattua lähellä tuotettua luomua.

Alemmat sukat valmistuivat vasta nippanappa joulupäivän puolella ja menevät lahjaksi papalle. Lankana Rellanan Flotte Socke stretch ringel (3021) 89 g. Ihan vaan 3o1n ribbiä ranskalaisella kantapäällä.

Sukankudonnalla täällä taidetaan jatkaa vielä vuosi loppuun.

Oikein rauhallista joulun jatkoa !

sunnuntai 14. joulukuuta 2008

Hyvää Adventtisunnuntaita

Tämän sukkafriikin jouluisen pöytälampun myötä toivotan
Oikein hyvää adventtisunnuntaita kaikille

torstai 11. joulukuuta 2008

Sukkia, sukkia





Viimeisinä puikoilta hypänneet Väliveljen polvisukat Lankana Drops Fabel (521) ja kantapäässä Red Heart Sport Socks (15), puikot KnitPicks 2,5 ja painoa 97 g. Sukan terä on noin kokoa 37 ja varsi kapeahko "rimppakintulle" mitoitettu. Sukkien kärjet ovat hiukkasen erilaiset, koska kudoin toiseen kärkeen ekasta sukasta yli jääneen noin 4 metrin langanpätkän ja vielä viimeiset silmukat kantapää langalla! Eipä jäänyt nyssäköitä!

Regia sukat tein Isosiskon pyynnöstä kuvataidekoulun monivuotiselle opettajalle joululahjaksi. Lanka on siis Regia Desing Line (04452) Exotic Color turquise. Puikot jo mainitut 2,5 ja kulutus 73 g. Kuvissa sukkia esittelee Isoveli, jonka jalka on kokoa 38-39, joten suunnilleen sen kokoiset ovat sukatkin. Malli on Ullasta Ne on vaan sukat ilman mallineuletta tehtynä. Saaja toivottavasti taiteilijana osaa arvostaa tätä taiteilija Fassettin väritystä, joka on eittämättä mielenkiintoinen ;).

Tässä viimeisessä kuvassa näkyy myös Väliveljen hiukkasen ennakkoon saama joululahja, jonka joku saattaapi tunnistaa!

lauantai 6. joulukuuta 2008

Pukinpussiin

menevät nämä:


Revontulihuivi virolaisesta liukuvärjätystä villasta. Puikkoina Addi metallipyöröt 4,5 mm. Lapaset ovat Chevalierit ja niissä lankana Lanett ja virolainen villa, puikot 3,5 mm bambut.

Nämä menevät tonttujen viemisinä ystävälle, joka parisen vuotta sitten roudasi minulle Pärnun matkaltaan tuota villalankaa useamman kilon :). Tämän värin hän aikoi alunperin pitää itsellään, mutta totesi sitten, että tuskin tulee huivia itse tehneeksi. Tein huivin vähän pienemmillä puikoilla tiiviimmäksi kuin moni muu on näyttänyt tekevän, koska en halunnut siitä puolijoukkuetelttaa, vaan sellaisen passelin kokoisen takkihuivin. Huivin leveys on 175 cm ja korkeus noin 77 cm. Lankaa kului 127 g.

Lapaset painavat 87 g ja Lanett kerä kului paria metriä vaille. Neuloin koko mallikerran kun en mustavalkotulostimella tulostetusta ohjeesta havainnut mitään vihreitä viivoja ;). Aika hyvän kokoiset tuli silti. Mukava malli, jossa sopivan napakka varsiosa. Langat on peräisin naapureista, mutta suunnittelu on suomalaista!! Nämä saattavat päästä joulukirkkoon joulupäivänä!

Puikoilta on jo päässyt muutakin, mutta ne odottavat päättely- ja kuvaustonttua.

tiistai 25. marraskuuta 2008

Aika rientää

Taas on parisen viikkoa vierähtänyt hujauksessa. Tässäpä ensimmäiseksi kuva niistä peukalot saaneista lapasista.


Mallihan on pääkallolapaset. Lankana sininen 7Veikka ja valkoinen Novitan Superwash villalanka, yhteensä 81 g. Tuuminpa tuossa, että miksi ihmeessä kesti niin kauan saada nämä peukalot tehdyiksi. Olenhan tehnyt tässä välillä varmaankin toistakymmentä paria lapasia, jotka on kaikki saaneet peukalonsakin. Itseasiassa siellä kopan pohjalla lojuu vieläkin yksi peukaloton Huopaslapaspari. Näissä molemmissa on tällainen "aukkopeukalo", jota siis inhoan suunnattomasti. Muistutukseksi itselle: ei enää ikinä lapasia ilman peukalokiilaa!

Puolisentoista viikkoa sitten houkuttelin ihan pahaa aavistamattoman ystäväni matkaseuraksi Tapiolle. Ja haa, kuinkas sitten kävikään! Ystävän ostokset olivat kaksi kertaa omani suuruiset! Pääsinpä kerrankin tuntemaan itseni melkein normaaliksi lankakaupassa. (Tässä kohtaa emme tietenkään muistele sitä tosiasiaa, että näiden ostosten jälkeenkin ystäväni langat mahtuvat kenkälaatikkoon ja minun lankani mahtuvat...hmm..vaatehuoneeseen ;)! )


Dropsin Fabelia ja Alpacaa sekä yksi kerä punaista Lanettia. Lanett on jo muotoutunut joululahjaksi (jossa on peukalokiila !) ja toinenkin Fabel kerä on jo puikoilla. Näistä lisää myöhemmin....

Tänään olimme aamupäivällä lasten adventtikirkossa ja sen jälkeen avoimessa kerhossa. Pikkuveljen päivähoitopaikka on myös varmistunut ja vielä ennen joulua käymme päivähoitajan luona tutustumiskäynnillä. Taivaan Isä! Suuri kiitos kaikista kerhotädeistä ja hoitotädeistä, jotka tekevät maailman tärkeintä työtä. (Hoitavat ja ohjaavat minun lastani ;). )

keskiviikko 12. marraskuuta 2008

Vielä viimeiset

Vihoviimeiseen Patmospakettiin hyppäsivät nämä NalleTalvi langasta tehdyt sukat ja lapaset. Pakettiin, vaan ei kuvaan, lennähti myös pipo samaan sarjaan. Koko noin 110 cm. Puikkoina Knitpicks 2,75 sukkapuikot ja langanmenekki yhteensä 127 g. Lanka on kaunista näin pienissä neuleissa, kun tulee kunnon raitaa!

Nämä lapaset suunnittelin tekeväni kaveriksi aiemmin valmistuneille sukille, mutta ne päätyivätkin väliveljen luokkakaverin 10-synttärilahjaksi. Hello Kitty kuva on plagioitu neulovan äidin lapasista. Koska nämä lapaset ovat Nalle Coloria, kuva jäi turhankin pieneksi. Se on myös hassusti liian alhaalla, kun enpä tietenkään vaivautunut laskemaan kuvan kerroksia ennen pistelyn aloittamista. Kuva tietysti erottuisi paremmin yksiväriseltä pohjalta, mutta nämä lapaset nyt sattuivat olemaan sopivasti valmiina. Jos teen näitä vielä lisää, otan langaksi (yksivärisen) 7Veikan ja kirjon alusta saakka löysempää. Kirjominen voisi olla myös helpompaa, jos sen tekisi jo ennen kärkikavennuksia. Lankana Nalle Colori ja kuvassa Wool. Painavat (kirjottuina) 43 g. Lankaa jäi 39 g. Riittäisiköhän toisiin samanmoisiin peruslapasiin vai laittaako suosista raitaa varteen? Siinäpä sopivasti jännitystä kotiäidin elämään ;).

Seuraavaksi meinaan kuiteski hyökätä tuonne UFO- kopalleni kahtomaan, saisko jottain valamiiks asti. Tänä aamuna viiden ja kuuden välillä syntyivät jo peukalot yli kaksi vuotta kopassa maanneisiin isoveljen pääkallolapasiin. Kuvaa ei tähän hätään ole, koska sekä peukalot että kuvaaja ovat koulussa!

Juttuja Taivaan Isälle

Siunaa kaikkia isiä ja isoisiä vielä isänpäivän jälkeenkin.

sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Joulupaketteja


Nämä kuusi pipo/sukat/lapaset- settiä lähtevät huomenna matkaan Joulun lapsi keräykseen, osa omissa paketeissa ja osa työkavereiden paketeissa. Lankoina on käytetty Nalle, 7Veljestä ja Isoveli lankoja. Painoa koko satsilla on 1093 g.

lauantai 1. marraskuuta 2008

Pitkästä aikaa

Viime viikot olen ollut kovin kiireinen. Yhden viikonlopun olin koulutuksessa täällä. Lisäksi olen yrittänyt tehdä vähän perusteellisempaa syyssiivousta huushollissa. Ja potenut migreeniä :(.

Sukkasato
Sukkasato on nyt sitten virallisesti päättynyt. Tikuttelin valmiiksi asti yhteensä 15 paria sukkia. Tässäpä ne, joita en ole vielä täällä esitellyt.



Maanantaina postitin Venäjä-keräykseen neljä paria miesten sukkia ja yhdet naisten sukat.
Kaikissa on lankana 7Veikka ja painoa yhteensä 649 g. Kaikki on tehty Addin 3,5 bambusukkiksilla. Kaurapuuron väriset ja tummansiniset sukat tein uusimman Novita-lehden ohjeella. Ihan mukavaa vaihtelua joustinneulesukalle. Noita tulee ehkä tehtyä toistekin. Tummansininen lanka on harvinaisen tympeää kutoa näin pimeänä vuodenaikana. Onneksi olen nyt tuhonnut neljästä tuon värisestä varastokerästä kolme! Punaiset sukat on Kertut, joita on moni muukin tehnyt. Mukava ja sopivan simppeli ohje, jolla tulee sievät sukat. Tein ohjeen mukaan pienemmän koon paitsi, että muutin ylivetokavennuksen ssk kavennukseksi (onkohan tuolla suomalaista nemeä ollenkaan), joka on mielestäni jotenkin siistimmän näköinen. Näitäkin voisi tikutella lisää vaikka työkavereille työsukiksi eri värisinä.....

Ripakoppa
Sukkia jäi vielä työn allekin. Ripakopassa näyttää nyt tältä:

Vuoroaan odottelevat kahden sukkaparin valmiit varret, yksi pariton valmis Fabel-sukka ja yksi melkein valmis Apina-sukka. Ja jo joku tarkkasilmäinen on huomaavinaan, että kopan lankasisällys se sen kun paisuu, niin voipi olla oikeassakin...Niin ja tuo valkoinen tausta on oikeasti LUNTA! Sitä on nyt kymmenisen senttiä ja toivottavasti pysyykin. Ensimmäiset lumiukot on jo tehty.

Seuraavaksi olisi vuorossa lapastelu, mutta siihen päätin olla osallistumatta. Muutama lapaspari tulee kuitenkin varmasti tehtyä muutenkin. Ensi viikon aikana on saatava valmiiksi kaikki Operaatio Joulunlapseen menevät neuleet. Sen jälkeen onkin jo aika keskittyä joululahjaneuleisiin :).

Juttuja Taivaan Isälle
Siunaa kaikkia, jotka saavat lahjaksi sukkaparin ja kaikkia, jotka ovat sukkapareja kutoneet.

sunnuntai 12. lokakuuta 2008

Ompelua ja omppuhilloa


Mikäs nyytti se siinä nököttää


Moneen kuukauteen en ole ompelukoneeseen koskenut, mutta nyt tartuin härkää sarvista tai Brotheria paininjalasta, miten vaan. Tuloksena itselleni käsityöpussi. Vinkkejä otin jostakin viime kesän Kotiliedestä, mutta tein pussista suuremman. Nyt sinne mahtuu mukavasti korkeinkin sukkakirja! Vuorissa on pussin koko ympärysmitalta taskuja ja yläreunan nauhakujan alle ompelin nauhoilla kiinni neulatyynyn ja saksien roikottimen. Saksiroikottimessa on tuollainen metallinen salpa, joten sakset saa irti pesun ajaksi.

Seuraavasta versiosta voisi tulla jo parempi: hiukan ohuempikin vanu riittäisi ja lisäksi sen vanun voisi tikata kiinni ainakin toiseen kankaaseen jo ennen vuorin ja päällisen yhdistämistä. Tässä pussissa taidan yrittää kirjoa muutaman piston kankaan kuvioiden mukaan vanun läpi, jotta vanu ei pääse ajelehtimaan tuolla kankaiden välissä. Ulkopohjan voisi myös tehdä vaikka kernistä, niin pysyisi paremmin puhtaana. Virkattu nyöri on mukavan mittainen. Sen voi vetää lenkiksi molemmilta sivuilta ja kantaa kädessä tai sitten yhdeksi pidemmäksi lenkiksi, jonka voi heittää olalle. Ainut hankaluus on, että se on mahdottoman tahkea. Jää nähtäväksi meneekö vaihtoon jossain vaiheessa.

Kun nyt kerran kaivoin ompelukoneen esille, tein samalla verhot keittiöön ja kodinhoitohuoneeseen. Simppelit suorat kapat Vallilan ruskearuutuista puuvilla/pellavasekoitetta ja alareunaan kopoinen tummanruskea puuvillapitsi. Ovat jo ikkunoissa!

Hyväntekeväisyyteenkin on syntynyt jotain, mutta kuten kuvasta näkyy, päättelykeijua ei ole näkynyt näillä main viime aikoina. Näistä enemmän kun aika on kypsä.

Kuvissa komeileva omenahillo sen sijaan on kypsää. Omat omenat käytiin mehustamassa mehuasemalla jo pari viikkoa sitten. Nyt sain lahjaksi kaksi suurta ämpärillistä kaneliomenoita, joista syntyi himpun vajaa kymmenen litraa herkullista hilloa. Paistettaiskohan illalla pannukakkua :).

Juttuja Taivaanisälle
Siunaa Anna-Liisaa ja kaikkia muita, jotka ovat lahjoittaneet syksyn satoa lähimmäisille!

sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Viikon satoa

Puikoilta päässeitä


Viikon niukahko sukkasato on tässä. Lapsen sukat noin kokoa 28 NalleTalvi langasta ja miesten sukat noin kokoa 44 7Veikkaa (justiinsa 150g). Molemmat menevät hyväntekeväisyyteen. Tästä muutaman viikon eteenpäin yritän urakoida noita Operaatio Joulunlapsi 2008 keräykseen meneviä sukkia, lapasia ja pipoja. Isoveli on osallistunut hyväntekeväisyystyöhön tehtailemalla näitä:



No myönnetään, että palkaksi tarvittiin myös jokunen irtokarkki. Tuo tupsuntekovempele on muuten aika kätevä. Paketissa on osat neljän eri kokoisen tupsun tekemiseen. Tupsut näyttävät kaipaavan vielä hiukan trimmaamista ennen pipoihin pääsyä :).

Messuilua
Perjantaina kävimme ystäväni ( ja kahden kaksivuotisen ) kanssa käsityömessuilla Seinäjoella. En ole käynytkään pariin vuoteen, kun tuntui, että alkavat jotenkin toistaa itseään. Tänä vuonna oli mielestäni enemmän materiaaleja tarjolla itse tekeville kuin viimeksi käydessäni. Lankamyyjiäkin löytyi useampi. Nykyisenä nettiaikana nämä suurina uutuuksina myytävät ideat on kyllä jo moneen kertaan nähty. Itseäni eivät niin kamalasti innosta nämä hypersupernopeat virkatut kaulahuivit sun muut härpäkkeet. Lankaahan nyt vaan täytyy olla 100 g kerässä se maagiset 420 metriä!


Ja näissähän on !! Noron sukkalanka taitaa kuulua ns. yleissivistykseen. Minulle tämä lanka ei (ainakaan vielä) suorastaan kilju. Pikemminkin se tuntuu kerällä karhealta ja möykkyiseltä :). Sillä tuleekin olemaan kokolailla kova työ saada minut vakuuttumaan ylivertaisuudestaan esimerkiksi nyt vaikka neljään Fabel sukkapariin verrattuna (vrt. menneellä viikolla Tapiolla Fabelit 2 euroa kerä! ). Isäntä on niin ihastunut bambuisiin yösukkiinsa, että tilasi toiset samanmoiset ja veljelle kans. Niihin on nuo Trekkingit. Tilaus pääsee puikoille.... joskus.... Lisäksi nippu Puttipajan kynttilöitä, jotka on ihan lemppareita. Ostin myös rasiallisen Priman paperikukkia, jotka eivät päässeet kuvaan (kun olivat liian häikäiseviä ).

Vaikka nuo hyväntekeväisyysneuleet huutelevat kopassaan, niin silti puikoilla aktiivisimmin on jotain tämmöistä.
Kyllähän te tiedätte. Joskus on vaan ihan pakko just se just nyt....

Juttuja Taivaan Isälle
Siunaa tänään kaikkia, jotka ovat siunauksia vailla!

lauantai 27. syyskuuta 2008

Paketteja

Tällä viikolla valmistuneet neuleet on sujautettu tämmöisiin..
Ja paketeista löytyvät


Kietaisunuttu kaksivuotislahjaksi pikkuveljen tyttökaverille ;). Lankana on Sandnes Sisu (4517), koko 2 vuotiaan, langanmenekki 93 g ja puikot 2,5 ja 3. Ohje löytyy viime kesän Modasta. Kuvassa nuttua esittelee kyllä pikkuveli! Ihastuin nutun malliin heti kuvan eka kertaa nähtyäni ja olen vain odottanut tilaisuutta tehdä se jollekin pienelle tytölle. Aloittaessani vähän epäilin, että nuttuun tosiaan riittäisi kolme kerää lankaa, mutta olisihan tuo tullut kahdestakin! Malli on edelleen kiva ja luultavasti ihan käyttökelpoinen. Sopiva trikoopaidan tai paitapuseron päällä pidettäväksi, eikä hihattomana toivottavasti liian kuuma sisälläkään. Kuvissa väri ei ole ihan kohdallaan, oikeasti väri on tuo, mitä aikaisemmin vilauttelin.

Sinisessä paketissa piileksivät pikapikaa värkätyt sukat isoveljen kaverin synttärilahjaksi.

Lankana WollButt Dublin (1541) 74 g ja puikot 2,5 bambut. Malli on Ullasta Ne on vaan sukat. Sukat ovat noin kokoa 39 ja kuvan mallille himpun verran isot! Malli on mukava neuloa, sopivan simppeli raidoittuvalle langalle ja sopii tytölle ja pojalle. Puikoilla onkin jo uudet samalla mallilla.

Juttuja taivaan isälle
Kiitos kaikista pienistä ja isoista ystävistä! Siunaa kaikkia päivänsankareita ihan koko vuosi!

sunnuntai 21. syyskuuta 2008

304 grammaa sukkaa...

Viikon sukkasatoa



Iskän uudet yösukat lankana Flotte Socke Bambus Panda ( väri 3004) 89 g puikoilla 2,25. Sukat saivat alkunsa menetelmällä, jossa otetaan ripakopan rumin lankakerä (eihän niitä yöllä kukaan näe!) ja viimeiset vapaana olevat puikot. Pari vuotta olen kutonut sukkia pelkästään bambu- ja koivupuikoilla. Nyt kirkkaista teräspuikoista tuli hetkessä lempparit. Ovat tukevat ja lanka luistaa liukkaasti. Harmiksi minulla on noita teräspuikkoja vaan välikokoisina ja niitä tuntuu olevan tosi vaikea löytää lankakaupoista. Vasta ensimmäisen varren tehtyäni aloin ihmetellä langan kiiltoa. Vyötteen tarkempi tutkiskelu paljasti, että langassa on villan ohella bambua. Mukava lanka kutoa; ei halkeillut ja luisti hyvin puikoilla. Kerässä ei ollut yhtään solmua ja raidoitus sattui sopivasti niin, että aloitin toisen sukan suoraan siitä, mihin ensimmäisen lopetin. Neulos on pehmeää, sileää ja kauniin kiiltävää. Käyttömukavuudesta ei vielä osaa sanoa mitään, kun saavat tulikasteensa vasta ensi yönä :).

Äidin sukat Fabel (väri 151) 77g puikot 2,5 bambut. Mallina sovellettu RPM Knittystä. Itse asiassa en lukenut ohjetta enää kantapään jälkeen, joten ainakin arvelen soveltaneeni. Nämä olivat sellaiset murheenkryynisukat: toinen kerä oli keritty eripäin ja lisäksi siinä oli kaksi (!) solmua, joiden molempien kohdalla mallikerta jatkui ties mistä. Noin 37 numeroiset sukat sain suht samanlaisiksi, mutta paljoakaan isommissa ei olisi enää onnistunut.

Kolmannet sukat miesten kokoa noin 45 lankana vuosikerta 7veikka 138 g ja Addin 3,5 bambut. Nämä sukat menevät jonnekin hyväntekeväisyyteen. Olipa melkoista tahkoamista ohuiden lankojen ja puikkojen jälkeen. Tämä 100 g (oliivin?)vihreä kerä on pyörinyt lankakopassa jo hyvän tovin. Se on ollut ehdottomasti inhokkilankojeni kolmen kärjessä. Väri on omituinen, eikä sovi minkään muun värin kanssa. Tunnustan jopa kuljeskelleeni kerän kanssa lähiseudun markettien lankahyllyt etsien sille kaveria. Ei ole tärpännyt ei! Koska sata grammaa ei kuitenkaan miesten sukkiin riitä, koppasin jämälankalaatikosta harmaan seiskakerän lopun, joka oli paksuudeltaan samaa luokkaa. Nämähän on tehty vanhemmasta langasta, joka on selvästi paksumpaa kuin uudemmat. Loppujen lopuksi se harmaa lankakin loppui viime metreillä ja sukkien kärkikavennukset on tehty vielä eri nöttösestä. Sukat ovat... hmmm.... lämpimät.


Juttuja Taivaan Isälle
Anna voimia ja kärsivällisyyttä kaikille niille, jotka sairastavat kolmatta viikkoa sitkeää syysflunssaa. Kuten esimerkiksi minulle!

sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Vihreää villaa ja jotain muutakin....


Valmistunutta



Pikkuveljen villapuku koko 92-98 cm metsänvihreästä (372) Novita Nallesta puikoilla 2,5 ja 3. Takkiin meni lankaa 213 g ja housuihin 134 g. Takin ohje on Novitan muksu lehdestä. (Ohjeessa väitetty langanmenekki tosin 350 g!). Housuihin olen katsonut mittoja pojasta ja silmukkamääriä sieltä sun täältä. Halusin housuista tuollaiset kapeat, kun tulevat kuitenkin enimmäkseen haalarin alla pidettäviksi. Takissa on pojan valitsemat (äärimmäisen epäkäytännölliset) vihreät autonapit, jotka eivät taida kuvassa kovin hyvin näkyä. Toivottavasti tulee oikein kunnon pakkastalvi. niin tulee villapuvulle käyttöäkin. Pipo, lapaset ja sukat Nallen Syksy langasta. (Puikot 2,75 ja langanmenekki yhteensä 109 g.)

Sainpa vihdoinkin sukkasatoni avatuksi. Ripakopasta valmistuivat miesten sukat kokoa 42/43. Varressa 1o1n ribbiä kierrettynä ja muuten 3o1n. Lankana Flotte Socke stretch ringel (3023) 83 g puikoilla 2,5. Nämä sukat tein Rellanalta tilatusta langasta, jossa on edelleen vieno vuohenmaitosaippuan tuoksu paketissa olleesta saippuasta. Nämä sukat menevät lahjalaatikkoon odottamaan isänpaivää...

Ripakoppa
Ripakopassa näyttää nyt tältä...

Ettei vaan olisi jonkin sortin startiittia ihan tavallisen syysflunssan lisäksi :). Eikä tässä vielä kaikki! Lisäksi puikoilla on jotain ihan punaista hys-hys-juttua, jota saa sitten pikkuisen vaan vilkaista.



Juttuja Taivaan Isälle
Tänään alkoi taas kylän oma pyhäkoulu. Taitaa olla jo liki neljäskymmenes perättäinen vuosi. Lapset ovat vuosien myötä vaihtuneet ja osa opettajistakin :). Siunaa kaikkia pyhäkoululaisia, pyhäkoulutätejä ja -setiä sekä kaikkia vanhempia, jotka lähettävät lapsensa pyhäkouluun.

lauantai 6. syyskuuta 2008

Terveisiä tumpputehtaalta


Tumpputehtailua

Alkuviikon pari kirpeää pakkasyötä pakottivat kaivamaan komeron syövereihin hautaantuneen ale-Mambo pussin esille.



Tässä tulos! Keltaiset lapaset ovat isosiskon tekemät ja muut äidin puikoilta. Lankana kaikissa Novitan Mambo ja sukkapuikot 7 mm. Aniliininpunainen, keltainen ja vihreä lanka ovat ihanan pehmeää. Sininen lanka on hieman karheampaa. Viininpunainen lanka on hirveää; karvaista, epätasaista ja karkeaa. Jos ei olisi vyötettä kerässä, eipä uskoisi samaksi langaksi.Tästä piti tekemäni itselle vielä virkattu lippis, mutta tuo lanka on kyllä niin karheaa, että täytyy vielä harkita. Mambot saa nyt muutenkin jäädä hetkeksi huilaamaan, kun ilma lämpeni ja näitähän nyt oikeasti piti tehdä...kai...


Juttuja Taivaan Isälle
Kiitos herukoista, vadelmista, karviaisista, kurkuista ja tomaateista. Anna äidin flunssan mennä ohi tarttumatta koko porukkaan.


PS
Tuhannet kiitokset kaikille vierailijoille ja kommentoijille.

lauantai 30. elokuuta 2008

Yritänpä minäkin

Parin kolmen vuoden ajan olen seuraillut enemmän ja vähemmän aktiivisesti toinen toistaan hienompia käsityöblogeja. Pitkään olen suunnitellut omani perustamista ja tässä se nyt sitten on. Suurin osa kuvista tulee olemaan isosiskon käsialaa.


Sukkasato
Olen mukana sukkasadon Hillokellarissa. Sukkasatoon olen valmistautunut tällaisella ripakopalla.
Ja tämä ripakoppa on tietysti täynnänsä sukkalankaa :).


Juttuja Taivaan Isälle
Siunaa kaikkia, jotka ovat mukana järjestämässä huomista perhekirkkoa. Lähetä kirkkoon paljon perheitä; sellaisiakin, jotka eivät ole pitkään aikaan tai ehkä koskaan osallistuneet. Niin ja anna kakun kuorrutusten kovettua kunnolla :)