sunnuntai 12. lokakuuta 2008

Ompelua ja omppuhilloa


Mikäs nyytti se siinä nököttää


Moneen kuukauteen en ole ompelukoneeseen koskenut, mutta nyt tartuin härkää sarvista tai Brotheria paininjalasta, miten vaan. Tuloksena itselleni käsityöpussi. Vinkkejä otin jostakin viime kesän Kotiliedestä, mutta tein pussista suuremman. Nyt sinne mahtuu mukavasti korkeinkin sukkakirja! Vuorissa on pussin koko ympärysmitalta taskuja ja yläreunan nauhakujan alle ompelin nauhoilla kiinni neulatyynyn ja saksien roikottimen. Saksiroikottimessa on tuollainen metallinen salpa, joten sakset saa irti pesun ajaksi.

Seuraavasta versiosta voisi tulla jo parempi: hiukan ohuempikin vanu riittäisi ja lisäksi sen vanun voisi tikata kiinni ainakin toiseen kankaaseen jo ennen vuorin ja päällisen yhdistämistä. Tässä pussissa taidan yrittää kirjoa muutaman piston kankaan kuvioiden mukaan vanun läpi, jotta vanu ei pääse ajelehtimaan tuolla kankaiden välissä. Ulkopohjan voisi myös tehdä vaikka kernistä, niin pysyisi paremmin puhtaana. Virkattu nyöri on mukavan mittainen. Sen voi vetää lenkiksi molemmilta sivuilta ja kantaa kädessä tai sitten yhdeksi pidemmäksi lenkiksi, jonka voi heittää olalle. Ainut hankaluus on, että se on mahdottoman tahkea. Jää nähtäväksi meneekö vaihtoon jossain vaiheessa.

Kun nyt kerran kaivoin ompelukoneen esille, tein samalla verhot keittiöön ja kodinhoitohuoneeseen. Simppelit suorat kapat Vallilan ruskearuutuista puuvilla/pellavasekoitetta ja alareunaan kopoinen tummanruskea puuvillapitsi. Ovat jo ikkunoissa!

Hyväntekeväisyyteenkin on syntynyt jotain, mutta kuten kuvasta näkyy, päättelykeijua ei ole näkynyt näillä main viime aikoina. Näistä enemmän kun aika on kypsä.

Kuvissa komeileva omenahillo sen sijaan on kypsää. Omat omenat käytiin mehustamassa mehuasemalla jo pari viikkoa sitten. Nyt sain lahjaksi kaksi suurta ämpärillistä kaneliomenoita, joista syntyi himpun vajaa kymmenen litraa herkullista hilloa. Paistettaiskohan illalla pannukakkua :).

Juttuja Taivaanisälle
Siunaa Anna-Liisaa ja kaikkia muita, jotka ovat lahjoittaneet syksyn satoa lähimmäisille!

sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Viikon satoa

Puikoilta päässeitä


Viikon niukahko sukkasato on tässä. Lapsen sukat noin kokoa 28 NalleTalvi langasta ja miesten sukat noin kokoa 44 7Veikkaa (justiinsa 150g). Molemmat menevät hyväntekeväisyyteen. Tästä muutaman viikon eteenpäin yritän urakoida noita Operaatio Joulunlapsi 2008 keräykseen meneviä sukkia, lapasia ja pipoja. Isoveli on osallistunut hyväntekeväisyystyöhön tehtailemalla näitä:



No myönnetään, että palkaksi tarvittiin myös jokunen irtokarkki. Tuo tupsuntekovempele on muuten aika kätevä. Paketissa on osat neljän eri kokoisen tupsun tekemiseen. Tupsut näyttävät kaipaavan vielä hiukan trimmaamista ennen pipoihin pääsyä :).

Messuilua
Perjantaina kävimme ystäväni ( ja kahden kaksivuotisen ) kanssa käsityömessuilla Seinäjoella. En ole käynytkään pariin vuoteen, kun tuntui, että alkavat jotenkin toistaa itseään. Tänä vuonna oli mielestäni enemmän materiaaleja tarjolla itse tekeville kuin viimeksi käydessäni. Lankamyyjiäkin löytyi useampi. Nykyisenä nettiaikana nämä suurina uutuuksina myytävät ideat on kyllä jo moneen kertaan nähty. Itseäni eivät niin kamalasti innosta nämä hypersupernopeat virkatut kaulahuivit sun muut härpäkkeet. Lankaahan nyt vaan täytyy olla 100 g kerässä se maagiset 420 metriä!


Ja näissähän on !! Noron sukkalanka taitaa kuulua ns. yleissivistykseen. Minulle tämä lanka ei (ainakaan vielä) suorastaan kilju. Pikemminkin se tuntuu kerällä karhealta ja möykkyiseltä :). Sillä tuleekin olemaan kokolailla kova työ saada minut vakuuttumaan ylivertaisuudestaan esimerkiksi nyt vaikka neljään Fabel sukkapariin verrattuna (vrt. menneellä viikolla Tapiolla Fabelit 2 euroa kerä! ). Isäntä on niin ihastunut bambuisiin yösukkiinsa, että tilasi toiset samanmoiset ja veljelle kans. Niihin on nuo Trekkingit. Tilaus pääsee puikoille.... joskus.... Lisäksi nippu Puttipajan kynttilöitä, jotka on ihan lemppareita. Ostin myös rasiallisen Priman paperikukkia, jotka eivät päässeet kuvaan (kun olivat liian häikäiseviä ).

Vaikka nuo hyväntekeväisyysneuleet huutelevat kopassaan, niin silti puikoilla aktiivisimmin on jotain tämmöistä.
Kyllähän te tiedätte. Joskus on vaan ihan pakko just se just nyt....

Juttuja Taivaan Isälle
Siunaa tänään kaikkia, jotka ovat siunauksia vailla!