sunnuntai 12. lokakuuta 2008

Ompelua ja omppuhilloa


Mikäs nyytti se siinä nököttää


Moneen kuukauteen en ole ompelukoneeseen koskenut, mutta nyt tartuin härkää sarvista tai Brotheria paininjalasta, miten vaan. Tuloksena itselleni käsityöpussi. Vinkkejä otin jostakin viime kesän Kotiliedestä, mutta tein pussista suuremman. Nyt sinne mahtuu mukavasti korkeinkin sukkakirja! Vuorissa on pussin koko ympärysmitalta taskuja ja yläreunan nauhakujan alle ompelin nauhoilla kiinni neulatyynyn ja saksien roikottimen. Saksiroikottimessa on tuollainen metallinen salpa, joten sakset saa irti pesun ajaksi.

Seuraavasta versiosta voisi tulla jo parempi: hiukan ohuempikin vanu riittäisi ja lisäksi sen vanun voisi tikata kiinni ainakin toiseen kankaaseen jo ennen vuorin ja päällisen yhdistämistä. Tässä pussissa taidan yrittää kirjoa muutaman piston kankaan kuvioiden mukaan vanun läpi, jotta vanu ei pääse ajelehtimaan tuolla kankaiden välissä. Ulkopohjan voisi myös tehdä vaikka kernistä, niin pysyisi paremmin puhtaana. Virkattu nyöri on mukavan mittainen. Sen voi vetää lenkiksi molemmilta sivuilta ja kantaa kädessä tai sitten yhdeksi pidemmäksi lenkiksi, jonka voi heittää olalle. Ainut hankaluus on, että se on mahdottoman tahkea. Jää nähtäväksi meneekö vaihtoon jossain vaiheessa.

Kun nyt kerran kaivoin ompelukoneen esille, tein samalla verhot keittiöön ja kodinhoitohuoneeseen. Simppelit suorat kapat Vallilan ruskearuutuista puuvilla/pellavasekoitetta ja alareunaan kopoinen tummanruskea puuvillapitsi. Ovat jo ikkunoissa!

Hyväntekeväisyyteenkin on syntynyt jotain, mutta kuten kuvasta näkyy, päättelykeijua ei ole näkynyt näillä main viime aikoina. Näistä enemmän kun aika on kypsä.

Kuvissa komeileva omenahillo sen sijaan on kypsää. Omat omenat käytiin mehustamassa mehuasemalla jo pari viikkoa sitten. Nyt sain lahjaksi kaksi suurta ämpärillistä kaneliomenoita, joista syntyi himpun vajaa kymmenen litraa herkullista hilloa. Paistettaiskohan illalla pannukakkua :).

Juttuja Taivaanisälle
Siunaa Anna-Liisaa ja kaikkia muita, jotka ovat lahjoittaneet syksyn satoa lähimmäisille!

2 kommenttia:

Miia-Rebekka kirjoitti...

No sinähän oot taas saanut aikaiseksi :) .

Kyselit Virta-sukkien kantapäästä. Se on sellanen ihan normaali "laatikko". Ei ranskalainen tai muukaan "hienous".
Ekaa kertaa tein sukat kärjestä aloittaen ja jännitin vähän että mites se kantapää onnistuu, mutta sehän tehdäänkin ihan samalla tavalla kuin normaalisti.

Mette (Mettuska) kirjoitti...

Sinä kuvaat työsi tosi nätisti, värit sopivat hyvin yhteen. Paljon tulee näemmä täälläkin sukkia syksyllä =)