sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Sukkasatoa






14 paria sukkia. Juu kuvissa on vaan 13, mutta Pirkan pitsisukkia on lisäksi vielä yksi pari luonnonvalkoisia. Osa on KYH tempauksessa valmistuneita, osa jo ennen KYHiä ja osa jälkeen KYHiä. Muutamat parit tuolta KYH kopasta saatan vielä tikutella valmiiksi saakka, mutta osa taitaa saada purkutuomion jo alkumetreillä.

Kahdet vihreät, keltaiset ja fuksianpunaiset ( ja ne luonnonvalkoiset) Pirkan pitsisukat ovat kaikki 7Veikkaa. Samaa Veikkaa ovat myös sinivihreät raitasukat ja lilat jättiraitasukat. Vaaleanpunaiset pitkävartiset palmikkosukat ovat Jussia (jota kaksi 100 g kerää ei ihan riittänyt, vaan kärkikavennuksiin korkkasin kolmannen kerän). Vaaleansiniset pintaneulesukat ovat vanhaa Nallea (siis ikivanhaa 100 g kerältä). RuusuNallen ja TicoTicon varmaan kaikki tunnistavat. Oranssiraidallinen on Fabelia, kelta-oranssi raidallinen Stepiä ja sini-vihreä-ruskea kirjava Rellanan Flotte Socke Stretch Coloria.

Sukkia on puikoilla edelleen, pitkää ja vähän lyhyempää versiota. Kaikki on kuitenkin aloitettu jo viime kuun puolella, joten eivät kartuta "virallista" sukkasatoa. Noita keskeneräisiä onkin sen verran, että saapa nähdä, koska saan perunalaariin täytettä. Ihanaa on kuitenkin olla taas mukana ja tutustua uusiin sukankutojiin ja satoihin upeisiin sukkapareihin.

Siunausta syksyysi!

1 kommentti:

Raitalammas kirjoitti...

Mahtava sukkasato teilläpäin!