sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Sukkia vaan

tälläkin kertaa!!



Nämä sukat kaivelin päättelemättömien kopasta. Kaikki on siis tehty jo ennen sukkasatoa, mutta olleet viimeistelemättömiä. Vasemmalla alhaalla pitsisukat Rose Mohairista. Tein kahta sukkaa samaan aikaan kerän molemmista päistä kun halusin nähdä, minkäkokoiset saa kerästä. Puikot olivat nro 3 ja sukista tuli kokoa noin 36.

Ylärivissä yhteensä viidet sukat Nalle Colorista. Tuo tuttifrutti Colori onkin tästä talosta tyystin loppu, enkä kamalasti kaipailekaan ;). Vaaleanpunaisissa on tuollainen Tango Fani reunus ja kopassa oli myös puolitekoinen lapanen samanlaisella reunuksella. Olivat varmaankin menossa joulunlapsi keräykseen viime vuonna, mutta eivät valmistuneet ajoissa. Lapasen taidan purkaa resoriin asti ja tehdäkin sukaksi!. Toiset sinivihreä kirjavat sukat menevät Patmoksen tämän vuoden joulupakettiin yhdessä lapasten kanssa (jotka -yllätys yllätys- odottavat peukaloitaan).

Kopasta löytyi myös mukaellut Kerttu sukat aniliinista 7Veikasta. Kahdet keskimmäiset sukat löytyivät sukkalankalaatikon pohjalta! Lasten sukat näyttävät olevan jotain Regian nelisäikeistä ja niissä on tiimalasikantapää, joita tässä taloudessa on harvoin nähty. Osaan sen näköjään tehdä, mutta kenenkään perheenjäsenen jalkaan se ei tunnu sopivan ollenkaan...



Nämä sukat ovat jotakin saksalaista ohutta sukkalankaa, Ketunpään paketissa tullutta. Vyöte on tokikin hukkunut. Ohje on Favourite socks kirjasta. Ja kuva kertonee kyllä, miksi sukat oli hylätty kopan pohjalle. Miss rumasukka finalistit ilmiselvästi!



Nämä sukat menevät myös sukkasatoon. Ryppyvarsisukat sinikirirjavasta Nalle Colorista puikoilla 3 isoveljelle kokoa 41. Lankaa meni muutamaa metriä vaille kerä. Muuten ihan ohjeen mukaan, mutta teräosan palmikonkierrot kerrosta harvemmin kuin varressa. Kun tekee molemmat sukat samalla tavalla väärin, ei se enää taida ollakkaan virhe. Sukan varsi vetää kivasti ryppyyn, suorana yltää lähes polveen. Mukava malli, mutta äärimmäisen tylsä tehdä. Siksi väliveljen vastaavat onkin kai olleet puikoilla jo aika pitkään......




Uuden Novita-lehden ilmestyminen perjentaina aiheutti ainakin väliaikaisen syrjähypyn sukkapolulta. Voi kylläkin olla, että jo tämä määrä kirjoneuletta, saa jälleen kerran toteamaan ettei onnistu. Kuinkahan paljon tuota pitää harjoitella, että alkaisi sujua....

Viimeinen syyslomapäivä menossa, joten nyt tikkuuksien seuraan....

2 kommenttia:

Kaisa kirjoitti...

KIITOS yllätyspaketista, jonka Sami haki tänään postista!!!! Olin ihan mykistynyt siitä, kuinka kilttejä ihmisiä on olemassa!

Matleena kirjoitti...

Kiitos visiitistä ja kommentista blogissani! Heti tulin vastavierailulle ja löysinkin isot kasat sukkia ja Etiopian nuttuja, mutta lapasiasi ei vielä näkynyt. Ehkä tuot ne näytille myöhemmin. ;)