sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Vierailulla täälläkin

Joitakin valmistuneita sukkia olenkin jo esitellyt Heinäladossa, mutta tässä vielä uusintaa.

Jo ennen sukkasatoa valmistuivat nämä raitapolvarit 7Veikasta, ruskeaa ja marinoitunutta raitalankaa. Ohje on uusimmassa Novitassa. Neulomossa joku kertoili, että naisen koolla tulee aikasta kaponen varsi, joten tein sitten ihan tarkoituksella naisen koolla 3,5 puikoilla sutjakalle työkaverille. Lankaa meni yhteensä 162 g ja langanpäitä oli yli 50 !! Katkaisin siis raitalangan välillä, koska halusin raitojen olevan ihan tiptop...



Seuraavaksi valmistuivat nämä sukat heinälatoon.



eli kaksi paria NalleColorista. Tarkoitus oli tehdä sukat Patmos pakettiin noin kokoa 28. Ensimmäiset ihan perussukat tein 3 puikoilla kun yleensä teen Nallen 2,75 puikoilla. Ja suurethan niistä tuli (ehkä 31-32). Otin sitten pienemmät puikot ja pitsisukkien mallin Suuri Käsityölehdestä kesältä 2006. Ohjeen mukaan piti tulla kokoa 30. No nämä ovat noin 25 !! Jatkanpa siis harjoituksia vaaleanpunaisella NalleColorilla. Onneksi lankaa sentään riittää :).



Tämän joulupakettiin menevän setin sain sentään valmiiksi asti. Baskeri (64 g)ja lapaset (50 g) Nallesta prinsessa mallineuletta lainaten. Lapasissa on mallineule myös ranteen sisäpuolella. Sukkiin tuo sinivioletti Nalle ei olisi enää yksinään riittänyt, joten otin raitalangaksi vanhan Merinowoolin loppukerän. Lankahan ei riittänyt sittenkään, joten terän loppun raidoitin serkkupojan sukista jäänneellä harmaalla Nallella. Ei lopultakaan hullumpi ratkaisu, koska pakettiin tulee myös pinkki-harmaa raidallinen paita ;). Sukat painavat 61 g ja koko setti sopinee 150-160 senttiselle. Merinowooli on muuten unelmanpehmeää ainakin Nalleen verrattuna.

Välillä aloitin Virta- sukkia isoveljelle vihreästä Nallesta, mutta työ ei tuntunut luistavan telkkuneuleena ja puikoille piti pistää jotain yhsinkertaisempaa...




eli nämä. Saltkråkanit Ullasta. Lankana oranssi 7Veikka ja 3,5 bambut. Tein palmikon silmukat koko matkalta kierrettyinä, koska olin kuvasta katsovinani, että mallisukatkin on tehty takareunoista. Ohjeessahan ei oikeita silmukoita neuvota kiertämään ja kumpiakin versioita näyttää blogistaniasta löytyvän. Itse tykkään enemmän kierretystä palmikosta, vaikka sen neulominen ilman apupuikkoa onkin hiukan hankalampaa. Toisen sukan palmikot tein peilikuvana ihan vaan huvin vuoksi ;) Tein varteen vain 2,5 mallikertaa, koska toivoin yhden kerän riittävän. Ja riittihän se, lankaa meni 116 g. Sukat jäävät isosiskolle.

Jatkossakin täältä on kaiketi tiedossa (yllätys yllätys!) SUKKIA...

2 kommenttia:

Miia-Rebekka kirjoitti...

Nuo Saltkråkanit on tosi kauniit. Itelläkin on ohje jossain jemmassa, mutta en oo saanu vielä puikoille asti.

marjo-riitta kirjoitti...

Olivat ihan nopsatkin tehdä kun tein palmikot ilman apupuikkoa.