torstai 25. joulukuuta 2008

Hyvää Joulua


Täältähän ei tokikaan löydy muuta kuin sukkia!! Punaiset Esther (raverly linkki) sukat menivät lahjaksi pikkuveljen kerhotädille. Lankana on Regian nelisäikeinen, mutta värinumero on jo hukkunut. Sukat jäivät myös punnitsematta, mutta painavat luultavasti 60-70 g. Puikot 2,5 KnitPicks ja koko noin 38. Tein yläreunaan taitteen sijaan kierrettyä ribbiä, ihan vaan siksi, että se näytti paremmalta. Sukat saivat työnimen joulutähtisukat, koska mallineuleessa on jostain kulmasta katsottuna selvästi tähtimäisiä kukankuvia ja värikin on ihan joulutähdenpunainen (siis hitusen tummempi kuin kuvassa). Kuvassa mukana myös lampaankasvattaja ystävältä ostetut pesemättömät suomenlampaan villat, jotka ovat taattua lähellä tuotettua luomua.

Alemmat sukat valmistuivat vasta nippanappa joulupäivän puolella ja menevät lahjaksi papalle. Lankana Rellanan Flotte Socke stretch ringel (3021) 89 g. Ihan vaan 3o1n ribbiä ranskalaisella kantapäällä.

Sukankudonnalla täällä taidetaan jatkaa vielä vuosi loppuun.

Oikein rauhallista joulun jatkoa !

sunnuntai 14. joulukuuta 2008

Hyvää Adventtisunnuntaita

Tämän sukkafriikin jouluisen pöytälampun myötä toivotan
Oikein hyvää adventtisunnuntaita kaikille

torstai 11. joulukuuta 2008

Sukkia, sukkia





Viimeisinä puikoilta hypänneet Väliveljen polvisukat Lankana Drops Fabel (521) ja kantapäässä Red Heart Sport Socks (15), puikot KnitPicks 2,5 ja painoa 97 g. Sukan terä on noin kokoa 37 ja varsi kapeahko "rimppakintulle" mitoitettu. Sukkien kärjet ovat hiukkasen erilaiset, koska kudoin toiseen kärkeen ekasta sukasta yli jääneen noin 4 metrin langanpätkän ja vielä viimeiset silmukat kantapää langalla! Eipä jäänyt nyssäköitä!

Regia sukat tein Isosiskon pyynnöstä kuvataidekoulun monivuotiselle opettajalle joululahjaksi. Lanka on siis Regia Desing Line (04452) Exotic Color turquise. Puikot jo mainitut 2,5 ja kulutus 73 g. Kuvissa sukkia esittelee Isoveli, jonka jalka on kokoa 38-39, joten suunnilleen sen kokoiset ovat sukatkin. Malli on Ullasta Ne on vaan sukat ilman mallineuletta tehtynä. Saaja toivottavasti taiteilijana osaa arvostaa tätä taiteilija Fassettin väritystä, joka on eittämättä mielenkiintoinen ;).

Tässä viimeisessä kuvassa näkyy myös Väliveljen hiukkasen ennakkoon saama joululahja, jonka joku saattaapi tunnistaa!

lauantai 6. joulukuuta 2008

Pukinpussiin

menevät nämä:


Revontulihuivi virolaisesta liukuvärjätystä villasta. Puikkoina Addi metallipyöröt 4,5 mm. Lapaset ovat Chevalierit ja niissä lankana Lanett ja virolainen villa, puikot 3,5 mm bambut.

Nämä menevät tonttujen viemisinä ystävälle, joka parisen vuotta sitten roudasi minulle Pärnun matkaltaan tuota villalankaa useamman kilon :). Tämän värin hän aikoi alunperin pitää itsellään, mutta totesi sitten, että tuskin tulee huivia itse tehneeksi. Tein huivin vähän pienemmillä puikoilla tiiviimmäksi kuin moni muu on näyttänyt tekevän, koska en halunnut siitä puolijoukkuetelttaa, vaan sellaisen passelin kokoisen takkihuivin. Huivin leveys on 175 cm ja korkeus noin 77 cm. Lankaa kului 127 g.

Lapaset painavat 87 g ja Lanett kerä kului paria metriä vaille. Neuloin koko mallikerran kun en mustavalkotulostimella tulostetusta ohjeesta havainnut mitään vihreitä viivoja ;). Aika hyvän kokoiset tuli silti. Mukava malli, jossa sopivan napakka varsiosa. Langat on peräisin naapureista, mutta suunnittelu on suomalaista!! Nämä saattavat päästä joulukirkkoon joulupäivänä!

Puikoilta on jo päässyt muutakin, mutta ne odottavat päättely- ja kuvaustonttua.